tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulukortteilut jatkuvat

Viime aikoina on pitänyt tehdä joulukortteja aina kuin vain kerkeän, koska niitä ei ole tänä vuonna tullut tehtyä juurikaan aikaisemmin. Tässä yksi tekemistäni vintagetyylisistä joulukorteista. Isot lumihiutaleet olen leikannut juuri hankkimallani Sizzixin lumihiutalestanssilla, jonka jälkeen olen värjännyt pinnan ja laittanut pintaan Stampendousin ihanaa Frantage kohojauhetta.





torstai 20. marraskuuta 2014

Herkkää tunnelmaa tagikortissa

Paperillan blogissa julkaisin juuri kuvan tagikortista, jonka tein jokin aikaa sitten. Tässä olisi teko-ohjeet tuohon korttiin.




Herkän tagikortin luomisessa on syytä kiinnittää huomiota pienten keveiden yksityiskohtien luomiseen isojen linjojen sijaan. Pysy värivalinnoissasi rauhallisella ja monotonisella linjalla, jotta saat luotua eheän ja herkän tunnelman korttiisi.




Aloita kortin tekeminen koristelemalla tagi sabluunan avulla muotoilupastaa käyttäen. Lisää pastan kuivuttua muutamia tarratimantteja liimaten kauniiksi yksityiskohdiksi.




Suihkuta kevyesti mistejä tagin pintaan. Tässä taustassa olen käyttänyt kahta eri suihketta turkoosia ja keltaista väriä. Olen lisännyt väriä kahteen kertaan ja kuivannut tagin välillä. Näin väritykseen on tullut hieman enemmän kolmiulotteisuutta. Leimasinkuvan leimasin vanhan kirjan sivulle ja väritykset tein Prismacolor Premiumeilla.


Tein tagin täysin valmiiksi ennenkuin liimasin sen korttipohjaan kiinni. Kaikki tagissa käyttämäni värit tukevat toisiaan. Yhtä väriä on aina useammassa paikkaa esim. pohjassa, leimasinkuvassa ja kukissa.

Tarvikkeet:

Leimasin: Chocolate Baroque Peony
Muut: Versafine Onyx Black muste, Archival ink Coffee muste, akryylipala ja Prismacolors Premium värit, vanhan kirjan sivu, harsoa, sabluuna, kohopastaa, kuumailmapuhallin,  liimaa, Prima Color Bloom Spray Soft pastel teal ja -sunshine suihkeet, sakset, musteenlevitin. 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kranssikortti

Viime aikoina on tullut tehtyä joulukortteja enemmänkin, koska pianhan niiden lähettäminenkin on ajankohtaista. Tämän kortin kuvan reunoihin ripottelin reilusti Stampendousin Frantage embossing enamel Aged Ivory kohojauhetta ja kuumensin sen.Kaikki kortin materiaalit Paperellasta.





Tarvikkeet

KaiserCraft paperisetti Basecoat Christmas

Studiolight leikekuvat -joulu-Lovely christmas


torstai 13. marraskuuta 2014

Joulupussi

Tuunasin pienen paperipussin joululahjapussiksi.Sinne voi jouluna pistää vaikkapa lahjakortin sisälle. Kaikki pussin materiaalit Paperellasta.





Materiaalit

Paperipussi

Paperit Simple stories paperilehtiö Cozy Christmas

Koristelu

Paperikukka poinsettia-viininpunainen

Kohojauhe Stampendous Frantage embossing enamel Aged Ivory

Tähtikoristenauha -kulta

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

maanantai 10. marraskuuta 2014

Jouluinen lahjakassi

Tein tämän jouluisen kassin ajatellen joulun kyläilyjä. Kassiin voi laittaa lahjan tai pieniä tuliaisia kyläreissulle mennessä. Papereiden ja kuvan pinnalle sirottelin Stampendousin Frantage Embossing Enamel Aged Ivory kohojauhetta, jonka kuumensin. Ihana tuote, joka sopii erinomaisesti tuomaan tunnelmaa jouluaskarteluihin. Kaikki tarvikkeet Paperellasta.










Tarvikkeet






maanantai 3. marraskuuta 2014

Valkoiset joulukortit

Nämä kaksi valkoista joulukorttia sain valmiiksi viime viikon lopulla ja päätin ne nyt julkaista. Lumihiutaleiden keskellä olen käyttänyt Stampendousin Frantage Shabby blue enamel jauhetta.